|
Kaverukset Lauri, Petri ja Rauli kokoontuivat ensimmäisiin yhteisiin treeneihin kesällä 2012. Tuolloin tarkoituksena oli ilistellä omien idolien biisejä ja nauttia soittamisesta hyvässä porukassa. Välittömästi ensimmäisten treenien jälkeen alkoi kuitenkin omien biisien kirjoittaminen täydellä innolla ja kunnianhimoinen tavoite oli tehdä timanttista musaa. Keväällä 2013 paketti oli "lähes täydellinen", sillä bändiltä puuttui edelleen nimi. Oikean nimen keksiminen olikin muodostunut vaikeammaksi kuin biisien tekeminen konsanaan, eikä edes vihkollinen nimiehdotuksia tuntunut tuovan asiaan helpotusta. Joskus täytyy kuitenkin putsata saippuaa silmästä nähdäkseen lähelle, sillä lopulta nimi keksittiin bändin yhteisessä saunaillassa (uskokaa tai älkää)…
|
|
|
|